Tänään käytiin hypermarketissa Torreviejan kupeessa. Riti ajoi polkupyörällä ja minä kävelin. Kaupan pihassa Riti bongasi yksinäisen etupyörän lukittuna.

Polkupyörä on helppo varastaa, mikäli sen on kytketty kiinni vain renkaasta.

Polkupyörä tulisi lukita johonkin kiinteään esineeseen rungosta, kuten kuvan Ritin lainapyörä. Vielä parempi jos vaijeri/ketju kulkee sekä renkaan että rungon läpi.
Minun kävelylenkille tuli mittaa 15 km. Hmm… tämähän on 6 km pitempi kuin marraskuinen lenkki ennen leikkausta.

Espanjassa jouluna on vain joulupäivä vapaata; aatto ja tapaninpäivä ovat tavallisia työpäiviä. Niinpä mekin aloimme tapaninpäivän aamuna hääriä kuin pienet työmuurahaiset kekonsa ympärillä ja läksimme ensitöiksemme viemään roskia laatikoihin ja ostamaan vettä lähikaupasta. Sen jälkeen haimme sekä kissoille että itsellemme ruokaa Zenia Boulevardin lähistöltä. Joulupäivä oli ollut sateinen ja tuulinen päivä, väsyttikin kovasti ja kaiken lisäksi lämmittimestäkin loppui kaasu.

Menimme nyt arkena (tapaninpäivänä) kaasulämmitinsysteemin kanssa paikalliseen rautakauppaan vaihdattamaan kaasupulloa. Koska lämmitin kulkee sujuvasti pyörillä, työnsimme koko hökötyksen katua pitkin kaupan nurkalle. Emme osanneet/uskaltaneet itse vaihtaa pulloa ja saimmekin tarkan opastuksen harjoittelun kera kaupassa. Myyjä vielä otti täyden pullon lämmittimestä erikseen, jotta kantaminen olisi helpompaa. No, minä ronskina tyttönä tietenkin koppasin ison ja painavan kaasupullon pikku kätösiini ja aloin kantaa pulloa kotiin, kun taas Jarmo otti kevyen lämmittimen mukaansa. Tuli eittämättä mieleen elokuva Liian paksu perhoseksi. Pullohan ei toki paina kuin n. 13 kiloa, mutta on se sen verran hankalamallinen kannettavaksi, ettei sitä useampia kilometrejä huvittaisi roudata.

Tapaninajelut jäivät nyt ajelematta, koska tänään tuuli edelleenkin kovasti enkä viitsinyt kaivella polkupyörää sen takia esille. Läksin sitten kävelylenkille, vaikka tarkoitus oli alun perin juosta. Jarmo sen sijaan lähti tarjoamaan läppäriäni korjattavaksi toiselle korjaamolle. Kuulostellaanpa  taas, osaavatko tehdä koneelle mitään.

Jouluaattona menimme täällä jo perinteeksi muodostuneelle suolajärven kierrokselle (n. 23 km). Tässä iskujoukko on vielä koossa ja lähtötunnelmissa sairaalan paikoitusalueella heti kymmeneltä aamulla:

Ekan veli Jari on viettämässä joulunseutua täällä ja toimi kierroksella poikien huoltajana polkupyörällä. Kuvassa poseeraavat Alpo, Mikko, Retu, meikäläinen ja Eka. Jarmo liikkui autolla ja ”huolsi” minua ja otti välillä kuviakin. Miesväki juoksi järven myötäpäivään ympäri ja minä hitaampana vastapäivään kolmisen kilometriä lyhyempänä lenkkinä.

Reitti kulki osan matkaa entisen junanradan pohjaa pitkin. Tässä näkymät ovat aika karut ja vähän ennen tätä kohtaa oli ehkä noin kolmemetrinen korsikko, jonka katveessa ei nähnyt pitkään aikaan muualle kuin eteensä, taakse ja ylös. Jarmo oli jo vastaanottamassa myötäpäivään kiertäjiä Montesinosissa:

Tällä välin meikämanne juoksi jo toista katua ohi ja harhaili neuvottomana. Koska puolimatkan krouvi oli kuulemma kirkkoa vastapäätä, rupesin oitis kyselemään kirkon sijaintia paikallisilta. Jarmo, kirkko ja muu väki pian löytyivät, ja miten se urheilujuoma maistuikin sitten niin autuaallisen hyvältä kirkkoa vastapäätä.

Vielä yksi otos matkan varrelta ennen sairaalan pihaa (joka siis oli juoksun päätepiste):

Aattona Illansuussa savolaiset kokoontuivat herkkupöydän ääreen Helenan ja Ekan luo. Ruoka oli erinomaista ja seura parasta A-luokkaa. Pöydässä oli tarjolla tietenkin possua, pipareita ja suklaata sekä vihreitä kuulia :). Kiitos mukavasta illasta isäntäväelle (veterana D + veterano E 😉 ), autonkuljettaja-Ellulle ja kartturi-Retulle sekä ”muusikko”-Jarille!

Espanjassa ei ole näkynyt joulukuusikauppiaita eikä liioin joulukoristeita tai värikkäitä valoja ikkunoissa. Suomessa joulupukki tulee ovesta sisään, täällä pukki kiipeää ikkunoissa.

Tällaisia punanuttuisia tonttuja ja joulupukkeja näkyy siellä täällä joulun aikaan.

Posti jaetaan katujen varsille. Tänne laatikkoon oli eksynyt mm. kissa-aiheinen postikortti Kuopiosta 🙂

Eilen käytiin Helenan ja Elkan kanssa keskustan kirkkopuistossa katsomassa vanha ajan joulumaailmaa pienoiskoossa.

Taustalla oleva joulukuusi on saatu tänne Pohjoismaiden toimesta.
Oikein Hyvää Joulua kaikille!

Tänään on talvipäivänseisaus eli vuoden lyhyin päivä. Täällä Torreviejassa aurinko nousee 8:15 ja laskee 17:47 (päivän pituus on 9:32). Kuopiossa aurinko nousee 09:45 ja laskee 14:30 (päivän pituus on 4:45). Tämän päivän jälkeen päivä lähtee pitenemään pohjoisella pallonpuoliskolla. Esimerkiksi Kuopiossa on kahden kuukauden päästä 4 tuntia ja 28 minuuttia pitempi päivä, täällä vastaavasti on 1 tunti ja 26 minuuttia pitempi päivä.

Loputkin kuopiolaiset ovat asettuneet lähimaastoon. Retu ja Ellu tulivat viikko sitten lauantaina Torreviejan keskustaan ja Eka ja Helena keskiviikkona Pinar de Campoverdeen. Ekan ja Helenan aktiivisen juoksuharjoittelun innoittamana päätin minäkin lähteä kunnon lenkille eilen. Pari viimeistä viikkoa olinkin lähinnä herkutellut ja liikkunut laiskanpuoleisesti lenkkeillen ja pyöräillen. Tällä kertaa läksin hölkkäämään kanavaa toiseen suuntaan, jossa en vielä ollut käynytkään. Aurinko oli alkanut paistaa sateen jälkeen, ja sää oli muutenkin oikein leppoisa. Kanavan varrella oli rakenteilla oikein mukavannäköisiä taloja ja olokin oli varsin auvoisa eikä edes tuullut – tai en ainakaan huomannut. Tie huononi pikkuhiljaa ja vaihtui sorapäällysteiseksi, seutu muuttui täysin maaseuduksi hedelmäpuineen ja paskanhajuineen. Pian alkoikin tuulla, tuli pilvistä ja matkamittarikin näytti jo kymmentä kilometriä. Oli siis aika kääntyä takaisinpäin. Siinä vaiheessa arvelin loppumatkan sujuvan varsin hitaasti kovasta vastatuulesta johtuen, mutta onneksi pääsin pian pois tuulisesta aukiosta ja juokseminenkin sujui taas reippaammin. Onneksi ei alkanut kuitenkaan sataa, vaikka ilmeisesti sää ei enää ollutkaan lämmin lähempänä asuntoa ihmisten vaatetuksesta päätellen. Saatoin olla varsin huvittava näky aurinkolaseineni ja t-paitoineni pilvisellä ja viileällä säällä. Matkaa tulikin lopulta 21,1 kilometriä, toisin sanoen puolimaratonin verran ja matkaan meni aikaa n. 2 tuntia ja 15 minuuttia. Matka taittui yhden pysähdyksen taktiikalla, jolloin jouduin sulkemaan tilapäisesti matkamittarini kanavan reunassa sattuneista syistä. Tämä olikin nyt pisin juoksureitti minulla tähän mennessä tällä matkalla.

Jarmon sairauslomasta johtuen meikäläinen nyt joutuu kantamaan raskaimmat ostokset. Mahtaa Jarmo saada ikäviä ja minä säälittäviä silmäyksiä, kun nainen kantaa kissanhiekkasäkit, painavat reput, kassit ja vesipullopakkaukset ja mies vaan kannattelee jotain pienempää tavaraa, esim. mäyräkoirapakkausta (nekin lähinnä vieraita varten…).

Elmo on löytänyt tyttöystävän, jota se ihailee kaltereiden ja verkon takaa. Aamulla alkaa jo aikamoinen älämölö, jos valo-/aurinkosuojat ovat yön jäljiltä liian pitkään alhaalla. Ne kun pitää saada vedettyä edestä pois, jotta herra pääsee kuikuilemaan kaasulämmittimen päältä ulos. Kissojen parvekkeella se odottaa mielenkiintoisia näkymiä säällä kuin säällä. Sateellakin se istuisi siellä mielellään, mutta me sisällä haluamme pitää kyllä ikkunan kiinni, ettei lämpö karkaa.

Tässä nautitaan koko porukalla lämpimästä ja aurinkoisesta ilmasta:

Tätä sitä olikin jo odotettu eli selkäleikkausta.

Suomaista terveydenhoidon laatua joskus moititaan ja terveyskeskuksia on kutsuttu arvauskeskuksiksi. Syy ei välttämättä ole tekijöissä, pikemminkin terveydenhuollon rakenteissa. Suomalaisten kirurgien ammattitaito on ollut mielestäni korkealla tasolla jo pitkään. Urheilua pidemmän ajan seuranneet muistavat Pekka Peltokallion, yhden ehkä urheilulääketieteen ja kirurgian uranuurtajista Suomessa ja kenties maailmalla. Lukuisat ulkomaalaiset tunnetut huippu-urheilijat ovat käyneet Suomessa operoitavina, kuten Sergei Bubka, Haile Gebrselassie, Merlene Ottey, David Beckham jne. Tässä yhteydessä ei pidä unohtaa mainitsematta Ilkka Tulikouraa ja Sakari Oravaa.
Minua ei ole koskaan ennemmin leikattu, enkä siis kirurgin pakeilla tarvinnut käydä. Nyt sain sitten tuta kirurgin veitsen. Selkäkirurgiaan liittyy ainakin ortopedian, traumatologian ja neurokirurgian lääketieteen alat. Minun tapauksessa kyseessä oli neurokirurginen operaatio, joka tehtiin mikrokirurgisena toimenpiteenä.

Tulin Torreviejasta Kuopioon keskiviikkona ja torstaina oli KYS:ssä käynti. Ohjelmassa oli verikokeet, haastattelut, ohjeistukset ja fysioterapeutin antamat kuntoutusohjeet. Magneettikuvassa oli tarkoitus käydä myös torstaina, mutta se jäi leikkauspäivän aamuun eli perjantaille. Koska asun lähellä sairaalaa, ei minun tarvinnut jäädä torstai-iltana osastolle. Painuin kotiin saunomaan. Perjantaiaamuna kukonlaulun aikaan ylös ja kävelin KYS:lle. Vaikka oli tuulinen päivä ja taivaalta tuli vettä ja räntää, ilma tuntui jostain kumman syystä suorastaan miellyttävälle. Muutama muukin (naisia) tuona varhaisena aamuna marssi töihin huonosta säästä huolimatta, tosin painelivat minusta ohi. Vaille seitsemän menin osastolle ja huhuilin hoitajia. Minulle annettiin firman asu ja kengät ja ohjattiin kahden hengen huoneeseen, jossa kämppis veteli vielä hirsiä. Huoneessa odotteli peti omalla nimellä varustettuna. Lapussa luki ”leikkaus”. Kyllä ne tosiaan meinaa leikata, ajattelin. Kauaa en siinä tarvinnut odotella kun jo haettiin magneettikuvaan. Olin ”konkari” tässä asiassa ja älysin ottaa CD-levyn mukaan. Vartti putkessa maatessa meni kuin siivillä kuunnellessa levyä ”Instrumental Music of The Andes”. Olisin voinut maata siinä paljon pidempäänkin 😉
Osastolle takaisin tullessa kollega (kämppäkaveri) oli jo hereillä. Yhdeksän korvilla kirurgi kävi juttusilla ja kertoi magneettikuvien näyttävän samaa kuin ennenkin. On niin ahdasta, että tieto ei kulje, hän sanoi. Kertoi miten aikoo leikata ja tietysti operaation riskit, jotka annoin mennä toisesta korvasta ulos. Ne oli jo kerrottu syksyn ensimmäisellä käynnillä, joten ne oli tiedossa. Olin valmistautunut tähän hyvin optimistisin mielin ja niin, että kaikki onnistuu. Lääkäri kertoi leikkauksen olevan puolen päivän maissa.
Aika odotellessa meni nopeasti huonekaverin kanssa jutellessa ja TV:tä (moderni litteä malli tietty) katsellessa. Kaverille oli sattunut ja tapahtunut vaikka mitä, ei yksinkertaisesti voinut olla välillä nauramatta. Oli menossa samoihin aikoihin leikkauspöydälle. Televisiosta tuli katsottua mm. McLeodin tyttäret ja saamenkieliset tv-uutiset.
Kello 12 hoitaja toi esilääkkeet (kipu ja rauhoittavat). Tunnin päästä ukkoa vietiin. Hoitaja lähti työntämään sänkyä kohti leikkaussalia. Hyvä palvelu, ei tarvitse itse kävellä 😉 Kyltit vaan vilisi silmissä kun pitkin käytäviä huristeltiin ja hissillä pari kerrosta alaspäin. Pian valkotakkiset ihmiset vaihtuivat vihreätakkisiin, oltiin siis tulossa kohti leikkaussaleja. Käytävällä anestesialääkäri ja anestesiahoitaja (jos yhtään oikein muistan) esittelivät itsensä. Ympärillä vilisi vihreätakkista väkeä kuin elokuvissa tai sairaalasarjoissa konsanaan. Kauniita ja hymyileviä kasvoja joka puolella. Olo oli kuin paratiisiin olisi päässyt 🙂 Leikkaussalin ovella peti pysäytettiin ja kysyttiin, pääsenkö itse leikkauspöydälle. Toki tuon matkan pinkaisen, vastasin ja otin muutaman askeleen pöydälle. Siihen minut ohjattiin sellälleen ja heti alettiin laittaa jos jonkinlaista piuhaa ja letkua kiinni sormenpäihin, otsaan jne. Leikkauksen aikana hengitys kulkee maskin kautta ja sitäkin ehdittiin siinä ”harjoitella”. Kaikki tuntui tapahtuvan hyvin nopeasti. Piikin laitto käsivarteen ei jostain syystä tahtonut ensin onnistua vaikka anestesialääkäri kertoi suonten olevan hyvässä kunnossa. Yritys vähän ylempää – osu ja uppos. Vähän tuon jälkeen en muista leikkaussalista enää yhtään mitään 🙄
Seuraava muistikuva oli se, että hoitaja toistaa ”huomenta, huomenta, …”. Väistämättä tuli mieleen eräs ranskalainen kissanäyttelytuomari, joka mm. Rooman kissanäyttelyssä tokaisi minun nähdessään ”Huomenta monsieur!”. Oltiin siis heräämössä ja seinällä oleva kello näytti noin puoli viisi iltapäivällä. Täällä potilaitten kuntoa tarkkaillaan leikkauksen jälkeen ennen kuin viedään osastolle. Vaistomaisesti aloitin heti jalkateräjumpan kuten fysioterapeutti oli ohjeistanut. Muistan kun eräs hoitaja tosi kollegalleen pulssini olevan 38 ja oli vähän huolissaan. Toinen hoitaja tiesi taustani tarkemmin ja sanoin minun olleen urheilija, ja että pulssi on tässä tapauksessa normaali. Minäkö muka urheilija… Pikkuhiljaa heräämöön tuntui tulevan lisää potilaita. Hieman sekava olohan siinä vielä oli heräämössä maatessa 😕 Silmiäkin tuntui välillä luppasevan. Noin tunnin päästä minua alettiin kuskata takaisin osastolle. Jäi sellainen olo, että olin ensimmäisten joukossa vaikken selällään ollessa pystynytkään vilkuilemaan ympärille. Minut vietiin toiseen isompaan huoneeseen, paikkaan 1 – oman sarjan ykkönen 😉 Kohta sinne tuli toinen ja kolmaskin potilas. Pyysin hoitajalta kännykkääni. Maratonin tai ultrajuoksun maalintulon jälkeen kännykässä saattaa olla jokunen viesti odottamassa. Niin nytkin, kaksi viestiä oli saapunut. Toiseen aihe oli jotakuinkin ”Joko oot jo maalissa?” ja toisen ”Ootko keskeyttänyt kun ei ole lopputulosta tullut?”. Joskus kuuden jälkeen tarjosivat päivän ainoan evään, otin mustikkajogurttia. Maistui hyvälle. Tunsin itseni virkeäksi ja sanoin hoitajalle kokeilevani kävelyä. Toinen hoitaja tuli siihen ja aloin nostaa itseäni ylös. Olo menikin yhtäkkiä huonoksi ja totesin hoitajille että perutaan kävely, jalat sakkaa varmaan liikaa. Tämän jälkeen alkoi nukuttaa vietävästi ja noin seitsemän paikkeilla uni tuli silmään. Heräsin kahdelta yöllä. Pätkäunta pari tuntia, jonka jälkeen kutsuin hoitajan. Pyysin kipulääkettä lisää ja poistamaan letkun käsivarresta, koska pullon sisältö oli jo valunut suoneen. Kuuden seitsemän maissa kävin kävelemässä ja vessassa. Meno oli huteraa ja hiljaista, mutta vakaata. Osastolla näky oli kuin sotasairaalassa. Miehillä oli lappuja kaulassa ja ties missä. Enemmän tai vähemmän voivottelua ja vaivalloisia liikkeitä. Eipä ihme kun on puukosta saanut. Vieruskaveri oli saanut kaksi kertaa peräkkäin ja sanoi olevan aika pökkyrässä. Viimeinen potilas tuli heräämöstä huoneeseemme aamun aikana. Aamiainen tarjoiltiin kahdeksan jälkeen. Lääkäri kävi kiertämässä ennen kymmentä ja antoi luvan kotiutua. Kaisa Mäkäräisen ampumahiihtokisan ja lounaan jälkeen taksikuski tuli hakemaan minut klo 13 osastolta kotiin. Liikkuminen on tällä hetkellä varsin rajoittunutta. Torreviejaan lennän tiistaina.

Tätä olikin jo odotettu eli Madridin-kissanäyttelyitä!

Pääsimme lähtemään reissuun heti perjantaiaamuna Suomen itsenäisyyspäivän johdosta ansaitun vapaapäivän vuoksi. Espanjassakin sattuu vastaava päivä olemaan vapaapäivä Espanjan perustuslakipäivän takia. Illalla ehdimme jo ruokailemaan paikallisessa ravitsemusliikkeessä Madridin liepeillä olevassa Parlassa. Jouduimme odottelemaan kahdeksaan saakka, ennen kuin pääsimme paikalliseen tapaan syömään vasta päivällistä. Odotusaikana istuskelimme baarin puolella katsomassa telkkaria ja seuraamassa paikallisen väestön perjantai-illanviettoa. Paikallinen väestö on tosin takanamme.

Täytyihän tässä saada aikansa jotenkin kulumaan. Yritimme kyllä ottaa vain yhdet lasit, mutta sellaista mahdollisuutta ei ollut, joten jouduimme ottamaan koko pullon. Eipähän tuo ollut hinnan kiroissa (12 euroa) eikä irvistyttänyt yhtään.

Hopealusikka estää hiilihappoa haihtumasta -> kuohujuoma säilyy pitempään avattuna.

Yrittäjän lapset kävivät esittelemässä meille ruokalistaa jo baarin puolella, kun saivat harjoitella englantia kanssamme:

Ravintolan katto oli erikoinen:

Lauantaiaamuna Madridissa oli pakkasen puolella ja läksimme sitten puoli yhdeksän jälkeen ajamaan kohti näyttelypaikkaa, jonne oli jo muodostunut pitkä ilmoittautumiseen ja eläinlääkärin pakeille odottava jono. Onneksi sentään jono oli sisällä eikä pakkasessa! Huom. pakkasta oli siis vain yönseutuun; päivällä oli aurinkoista ja lämpötila n. +12 astetta. Kas kummaa, olimmeko kuitenkin tulleet väärään paikkaan:

vaikka juliste kertoikin toista:

Häkkinumeroilla ei tuntunut olevan mitään loogista järjestystä, joten Jarmo etsi hiki päässä häkkiä sillä aikaa, kun minä jonotin Veran kanssa eläinlääkärille. Lopulta häkki sitten löytyi, ja tässä vaiheessa onkin jo Suomen edustusjoukkue + näkymätön Viänänen + yksi sivullinen persialainen valmiina taistoon:

Paikalla oli vain kaksi kokonaista venäjänsinistä ja nekin vanhoja tyttöjä viiksekkäitä ja vieläpä samassa ylimmässä mahdollisessa luokassa. Paikallinen nähtävyys oli alun perin Tanskasta hankittu, lähes 11-vuotias, upeasilmäinen, -päinen ja -luonteinen kastraattinaaras:

ja tietenkin meidän lähes 9-vuotias Veramme + näkyvä V:

Tällä kertaa Vera päihitti vastustajansa ja tuli nominoiduksikin ja pääsi täten loppukilpailuun. Maistuu se mitali kissallekin:

Päivän kulku oli eteläeurooppalaiseen tyyliin verkkainen jo pitkän lounastauonkin ansiosta. Lopulta loppukilpailu eli Best In Show pääsi alkamaan kuuden jälkeen. Veralla oli loppukilpailussa vastassa tyypikäs sfinksi, joka lopulta voitti ja oli siis kolmoskategorian kastraattinaaraissa paras (BIS).

Päivä olikin sitten jo pulkassa kahdeksalta eivätkä näyttelyn jälkeen mitkään aktiviteetit enää jaksaneet kiinnostaa, joten vääntäydyimme aikaisin nukkumaan ja sunnuntaiaamuna autonkeula kohti ”kotiseutuja”.

Kuukausi on mennyt tällä nopeasti. Päivä menee joutuin töitä paiskiessa. Lounastunnit olen pääasiassa kuitannut kahvia keittämällä. Ruokaa on tehty kotona kiitettävän ahkerasti ja ulkona syöminen on jäänyt vähemmälle. Lämmin ruoka on syöty illalla päivän askareiden päätteeksi. Viime viikkoisen epävakaan ja sateisen viikon jälkeen eilen ja tänään olleet aurinkoiset ja lähes tyynet päivät ovat tuntuneet varsin kesäisille.
Aurinkoisen päivän kunniaksi käytiin tavoista poiketen lounaalla.

Pari viikkoa sitten otettu kuva sunnuntaina lounasaikaan. Paikka oli ihan täynnä ja jonoa ravintolan ulkopuolella oli useita kymmeniä metrejä. Suomessa en ole moista lounaspaikoissa nähnyt, kapakoiden ulkopuolella kylläkin 😉

Miksiköhän tuonne oli tuollaiset jonot, vaikka vierellä oli useita muita lounaspaikkoja ja siellä olisi ollut tilaa vaikka kuinka? Sen verran asia jäi kiinnostamaan, että päätettiin ottaa asiasta selvää ja marssittiin tänään tuonne sisälle syömään. Paikka aukeaa klo 13 (lounastunnin aloitusaika Espanjassa) ja oltiin ensimmäisten joukossa ”oven kahvassa kiinni”. Paikka on buffet-paikka ja lounaalle kertyy hintaa 9,90 € arkena. Tuohon summaan kuuluu runsaat salaatit, erilaiset lämpimät ruoat, pastat, pizzat, juomat (sisältäen viinit, sangrian ja oluet (kolmea eri sorttia)), jälkiruoat ja kahvit.

Ruokalinjastolla on mittaa vaikka muille jakaa ja sieltä voi poimia mieleistänsä ruokaa lautaselleen. Tässä eräs suomalainen tyylinäyte.

Paljoa ei ole tänä vuonna tullut liikuntaa harrastettua ihan sattuneesta syystä. Kovin montaa päivää ei osaa olla ihan liikkumattakaan, joten jotain pientä yrittää aina keksiä. Kauheasti ei täälläkään ole liikuntaan aika kulunut. Päivät töissä ollessa selittää siitä toki osan, mutta se on huono selitys. Ekan lainapyörä tuli ihan tarpeeseen, vaikka mitään ihmeellisiä urheilusuorituksia ei tässä ole pääsytkään tekemään. Tänään kävin kiertämässä toisen suolajärven ja katselin vähän myös mahdollisia juoksureittejä. En toki itseäni varten, vaan noin puolentoista ja kahden viikon päästä tänne tulevia nuorekkaita kuopiolaisurheilijoita silmällä pitäen. Miäli tässä muutaman viikon päästä edes jotenkin pääsee pyörällä liikkumaan, niin voisin juoksuttaa heitä ympäri maakuntaa ja hoitaa koutsin virkaa 😉

Tämän  päivän reitti oli asunnolta Torreviejan keskustan kautta Los Montesinosin, josta San Migueliin ja sieltä takaisin kämpille.

Los Montesinosin ja San Miguelin välisellä tiellä tuli vastaan ravintola, joka on keskellä appelsiini-, mandariini- (tai vastaava) ja sitruunaviljelmiä. Toiminnassa se kuitenkin oli ja asiakkaita ulkosalla paraikaa istumassa kahvilla. Jos sattuu omat juomat unohtumaan, helppo poiketa tällaiselle juomapisteelle – vaikka oluelle 🙄

Viriteltiin kissaverkko ikkunakaltereihin, jotta kissatkin pääsevät paistattelemaan päivää tarvittaessa omalle parvekkeelleen. Tässä kuvassa vain Elmo poseeraa parvekkeella, mutta välillä laudalla on tungosta. Pihassa tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista: mustarastaat laulelevat taitavia serenadejaan, västäräkit keikuttavat pyrstöään maassa ja välillä ohi kulkee myös muutama lajitoveri, mm. ruotsalainen Putte-kissa.

Sisäpuolella osataan myös hyödyntää auringon lämpöä Zooplussan laatikossa:

Viime ja tänä viikonloppuna täällä järjestettiin Ruta de la Tapa -tapahtuma. Paikalliset ravintolat ja kahvilat lähinnä keskustassa tarjosivat kahdenlaista tapasta (perinteinen ja moderni). Tapas maksaa kaksi ja puoli euroa sisältäen juoman. Osallistujilla oli mahdollisuus äänestää parasta paikkaa yli 60 kisaajan joukosta ja keräämällä kymmenen leimaa osallistumiskorttiin pääsi mukaan arvontaan. Oli jo aikaakin siitä kun olin viimeksi suunnistanut. Tapas-suunnistukseen en vielä ollut koskaan osallistunutkaan 😉