Tätä olikin jo odotettu eli Madridin-kissanäyttelyitä!

Pääsimme lähtemään reissuun heti perjantaiaamuna Suomen itsenäisyyspäivän johdosta ansaitun vapaapäivän vuoksi. Espanjassakin sattuu vastaava päivä olemaan vapaapäivä Espanjan perustuslakipäivän takia. Illalla ehdimme jo ruokailemaan paikallisessa ravitsemusliikkeessä Madridin liepeillä olevassa Parlassa. Jouduimme odottelemaan kahdeksaan saakka, ennen kuin pääsimme paikalliseen tapaan syömään vasta päivällistä. Odotusaikana istuskelimme baarin puolella katsomassa telkkaria ja seuraamassa paikallisen väestön perjantai-illanviettoa. Paikallinen väestö on tosin takanamme.

Täytyihän tässä saada aikansa jotenkin kulumaan. Yritimme kyllä ottaa vain yhdet lasit, mutta sellaista mahdollisuutta ei ollut, joten jouduimme ottamaan koko pullon. Eipähän tuo ollut hinnan kiroissa (12 euroa) eikä irvistyttänyt yhtään.

Hopealusikka estää hiilihappoa haihtumasta -> kuohujuoma säilyy pitempään avattuna.

Yrittäjän lapset kävivät esittelemässä meille ruokalistaa jo baarin puolella, kun saivat harjoitella englantia kanssamme:

Ravintolan katto oli erikoinen:

Lauantaiaamuna Madridissa oli pakkasen puolella ja läksimme sitten puoli yhdeksän jälkeen ajamaan kohti näyttelypaikkaa, jonne oli jo muodostunut pitkä ilmoittautumiseen ja eläinlääkärin pakeille odottava jono. Onneksi sentään jono oli sisällä eikä pakkasessa! Huom. pakkasta oli siis vain yönseutuun; päivällä oli aurinkoista ja lämpötila n. +12 astetta. Kas kummaa, olimmeko kuitenkin tulleet väärään paikkaan:

vaikka juliste kertoikin toista:

Häkkinumeroilla ei tuntunut olevan mitään loogista järjestystä, joten Jarmo etsi hiki päässä häkkiä sillä aikaa, kun minä jonotin Veran kanssa eläinlääkärille. Lopulta häkki sitten löytyi, ja tässä vaiheessa onkin jo Suomen edustusjoukkue + näkymätön Viänänen + yksi sivullinen persialainen valmiina taistoon:

Paikalla oli vain kaksi kokonaista venäjänsinistä ja nekin vanhoja tyttöjä viiksekkäitä ja vieläpä samassa ylimmässä mahdollisessa luokassa. Paikallinen nähtävyys oli alun perin Tanskasta hankittu, lähes 11-vuotias, upeasilmäinen, -päinen ja -luonteinen kastraattinaaras:

ja tietenkin meidän lähes 9-vuotias Veramme + näkyvä V:

Tällä kertaa Vera päihitti vastustajansa ja tuli nominoiduksikin ja pääsi täten loppukilpailuun. Maistuu se mitali kissallekin:

Päivän kulku oli eteläeurooppalaiseen tyyliin verkkainen jo pitkän lounastauonkin ansiosta. Lopulta loppukilpailu eli Best In Show pääsi alkamaan kuuden jälkeen. Veralla oli loppukilpailussa vastassa tyypikäs sfinksi, joka lopulta voitti ja oli siis kolmoskategorian kastraattinaaraissa paras (BIS).

Päivä olikin sitten jo pulkassa kahdeksalta eivätkä näyttelyn jälkeen mitkään aktiviteetit enää jaksaneet kiinnostaa, joten vääntäydyimme aikaisin nukkumaan ja sunnuntaiaamuna autonkeula kohti ”kotiseutuja”.