Varhain sunnuntaiaamuna suomalaisia sisältävä viiden auton letka lähti ajelemaan kohti El Campelloa, jossa 6,2 km:n kisa oli määrä alkaa kymmeneltä. Tuntui karmaisevalta herätä pitkästä aikaa niin aikaisin, varsinkin kun olin nukkunut koko yönä vain 2-3 tuntia olkapääsäryn takia. Vanha olkapäävaiva on alkanut herätellä minua, koska täällä ollessa kuntosali on jäänyt väliin. Pitänee korjata sekin puute. Buranoiden avulla pääsin neljän maissa jälleen uneen, kunnes herätys oli ennen puolta seitsemää painajaisunien sotkiessa vielä päätäni.

Perillä otimme tapamme mukaan ryhmäkuvat, haimme juoksunumerot, chipit ja tällä kertaa pinkit paidat tiskiltä ja läksimme verryttelemään aamujäykkiä lihaksiamme rantatietä pitkin hölkäten. Meitä suomalaisia oli kaiken kaikkiaan kisassa mukana 13 juoksijaa! Heti kymmenen jälkeen pääsimme sitten kirmaamaan pitkin merenrantakiveystä. Pakarat tuntuivat kankeilta, mutta kyllähän ne sitten vetristyivät matkan edetessä. Suolainen hiki virtasi auringonpaisteessa ja lähes tyynessä säässä ohimoita pitkin silmiini, ja loppumatkasta tuli huono olokin. Olin jo lähes maalissa, kun Diana nuorempana viiletti ohitseni voittaen minut sekunnilla. Viime vuonnakin minut ohitettiin viimeisillä metreillä, kun huomattavasti vanhempi mies otti huiman loppukirin. Mitä tästä opimme? – Vilkaise loppumetreillä taaksesi tai ainakin juokse niin kovasti kuin pystyt maaliin saakka!

Ultramatkojen juoksija Tuula pärjäsi lyhyelläkin matkalla hienosti ja oli ykkönen. Tuula on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on päässyt maaliin saakka erittäin vaativassa Spartathlon-kisassa.

Täällä on tapana ilmoittaa kisoihin kaikki kynnelle kykenevät suomalaiset juoksutaustaan katsomatta. Masa näyttää esimerkkiä, vaikka ei harrasta juoksemista ollenkaan.

Perhe kamppailee kisassa peräkanaa isäntä edellä, mutta kuinkas sitten kävikään:

Meistä caffilaisista (Club Atletismo Finlandia Torrevieja) palkintopallille ylsi kuusi henkeä: Olli, Jukka, Retu, Tuula, Helena ja Antti. Kaiken kukkuraksi, joukkueemme koon (yli 12 henkeä) vuoksi Mikko pääjehuna sai kunnian mennä noutamaan joukkuepalkintoa, joka oli valtava, ilmakuivattu serranokinkku. Mikko kutsuikin oitis koko poppoon syömään kinkkua ylihuomiseksi. Jospa tässä elämänsä ensimmäisen kerran pääsisi vuolemaan ilmakuivattua kinkkua – niiden suomalaisten joulukinkkujen leikkaamisestahan meillä kaikilla on varmasti jo pitkä kokemus!

Antti juniorisarjassa palkintopallilla.

Tuula ja Helena samassa kuvassa Veterana D -sarjassa.

E-sarjan Retu Honkanen [Onkanen täkäläisittäin ;)] ykkösenä

F-sarjan Olli ykkösenä ja Jukka kolmosena.

Maaliin tulleet caffilaiset pokaaleineen ja kinkkuineen. Kuvasta puuttuu Antti, jonka palkintoa Diana kannattelee kuvassa.

Loppujen lopuksi olin parantanut aikaani viime vuoden kisasta kaksi minuuttia, vaikka tämä aamu alkoikin ankeasti. Ilmeisesti jo yli kaksi kuukautta kestänyt – lähinnä laiskottelulta tuntunut – etelänleiri ja viime aikoina pari lyhyenmatkan kisaa ovat tuottaneet kuitenkin jonkinlaista tulosta!

Eipä tuo Jarmokaan toimettomana tänään norkoillut iltapäivällä; hän nimittäin polkaisi ryhdikkäästi ”kaunottarella” 51 km ja piti jälleen maantiepyöräilijät kurissa. Aika hyvin kaverilta, jonka selkää leikattiin kuukausi sitten 13. ja perjantaina.