Kotona

Kotimatka Torreviejasta tai tarkemmin sanottuna Orihuela Costalta sujui suuremmitta kommelluksitta. Kuopioon saavuttiin tänään noin yhdeltä iltapäivällä. Maanantaina ajettiin Orangeeen rapiat 1000 km. Tiistaina yövyttiin Strasbourgissa ja keskiviikkoiltana kymmenen jälkeen saavuimme Travemündeen Finnlinesin satamaan. Kolmantena ajopäivänä takapenkkiläisillä oli jonkin verran matkaväsymystä, jota osattiin jo vähän odottaakin. Sauna ja porealtaassa rentoutuminen merinäkymin sekä vilvoittelu aurinkokannella teki eetvarttia 🙂 Tänä aamuna saavuimme Helsinkiin ja aamu valkeni tuttuun tyyliin aurinkoisena, joten ei tullut heti alkuun vieroitusoireita 😉 Sää täällä Kuopiossa on nyt vähän samanlainen kuin esim. Madridissa tai Valladolidissa talvella. Paluumatkalla ajettavaa kertyi noin 2900 km eli autossa matkattiin noin 29 tuntia. Sama aika suunnilleen mikä menee lentäen Uuteen-Seelantiin.

Tämä oli tämän blogin viimeinen päivitys. Suomen kesää odotellen.

Lähtötunnelmissa

Reissu kuin reissu, tapana on ollut tehdä liikunnallinen senhetkisen kunnon mukainen loppulenkki. Tällä kertaa tämä tuli hoidettua hyvissä ajoin ennen paluumatkaa, toissa päivänä perjantaina. Reitti oli sama kuin kotirataultrassa tammikuun lopussa.

loppulenkki

Kovin kummoisiin suorituksiin ei enää pysty, kävely- ja hölkkälenkki meni kuitenkin rivakammin kuin tammikuussa: 26 km ja aikaa rapiat kolme tuntia. Toista se oli joskus nuorempana.

autopesu

Espanjan pölyt pyyhitään jaloista huomenna, autosta pyyhittiin tänään.

vera_ja_palmut

Vera ihaili maisemia parvekkeen kaiteella pari päivää sitten. Kotona odottaa parvekkeen vierellä palmujen sijaan koivut. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Paluumatkalle

Aika aikaa kutakin. Tämä reissu alkaa olla lopuillaan ja paluumatka on kohta edessä. Viikon päästä maanantaiaamuna auton nokka kääntyy kohti Suomea.
Sää on ollut tämän vajaan viiden kuukauden ajan hyvin poutainen ja aurinkoinen, sadepäivä on ollut vain muutama. Viilein ajanjakso osui marras-joulukuulle. Nyt lämpötila on päivällä parikymmentä astetta paljon useammin kuin vielä vuodenvaihteen tienoilla. Päivä on pidentynyt pari-kolme tuntia.

Mitä jää kaipaamaan? Ainakin aurinkoisia kelejä, halpoja ja tuoreita vihanneksia, mehukkaita ja tuoreita appelsiinineja, oliiveja ja oliiviöljyä.
Espanja on maailman suurin oliviiöljyn tuottaja. Andalusiassa on enemmän kuin 100 miljoonaa oliivipuuta ja siellä olevassa Jaénin provinssissa tuotetaan enemmän oliiviöljyä kuin Kreikassa. Jaénsin yli 4500 km²:n oliivipuualue ollee maailman suurin ihmisen tekemä metsä.
Noin kahden ja puolen kilometrin säteellä löytyy ainakin kahdeksan erilaista ruokakauppaa (Dialprix, Jumerca Gama, Consum, Carrefour, Supercor, Lidl, Mercadona ja Al Campo). Lisäksi tällä alueella on ainakin Spar ja Masymas sekä lukuisa määrä muita pienempiä paikalliskauppoja ja kioskeja. Vaikkei hinnoissa olisi aina niin suurta eroa, valikoima- ja laatueroja tuotteissa ja tavaroissa löytyy. Suomessahan K- ja S-ketjut halitsevat 80 % päivittäistavarakaupasta eli käytännössä teet valinnan: ostaisiko tänään Pirkkaa vai Rainbow’ta.
Eipä täällä olut tai viinikään Suomen hinnoissa ole. Yksi syy on tietysti vero, joka on tällä viinille tasan nolla. Lisäksi Espanja on maailman kolmanneksi suurin viinintuottajamaa Ranskan ja Italian jälkeen.
Tee-se-itse-pesuhalleja saa ainakin Kuopiosta hakea kiven alta. Täällä niitä löytyy joka kulmilta.

appelsiinit

Näitä on tullut haettua markkinoilta ja popsittua ihan melkein urakalla.

Mitä ei niin kaipaa? Kylmiä kivilattioita talvisaikaan. Sisällä täytyy pitää villasukkia ja/tai sisäkenkiä, eikä ihan T-paitasillaan tarkene. Saunakin olisi hyvä olla olemassa.

Vieläkö tänne uudestaan? Jos historiaa ja tehtyjä matkoja katsoo, niin vastaus on todennäköisesti ei. Suurimpaan osaan matkakohteista on tullut tehtyä maksimissaan kaksi reissua. Käymättömiä paikkojakin olisi vielä vaikka kuinka. Saapas nähdä.

auringonottoa

Siiri ja Reeta auringonotossa tänään.

Viikko vielä pitää täällä kärvistellä 😉

Aamukävelyllä

Kävin tänä aamuna kävelyllä katsomassa auringonnousua meren rannalla. Idästä aurinko nousee – kuulemma. Eilen klo 18:09 oli täysikuu, joten pääsin seuraamaan kuun laskua samalla keikalla. Lähdin lenkille kuuden kieppeillä, jolloin oli vielä tyystin pimeää.

kuu_ja_lamput

Kitara, taivas ja tähdet – ei, vaan kuu ja kaksi katulamppua.

kuu_laskee

Kuu alkaa painua sijoilleen. Toiselta puolelta pitäisi kohta näkyä aurinko…

auringon_nousu

… sieltähän se kömpii klo 7:13. Näyttäisi siis siltä, että täysikuun aikaan aurinko ja kuu ovat vastakkaisilla puolilla maapalloa 🙄

haikasee

Eikä mene kuin tovi, niin häikäisee jo sen verran, että joutaa siitä lähtemään aamukahvin keittoon.

Lähipalvelut

Asuipa missä päin tahansa tällä alueella, niin kohtuullisen läheltä löytyy ainakin jonkinlainen kauppa ja ravintola – niin myös meidän asunnon kulmilta. Ihan kivenheiton päässä on lähin kaupallinen keskus, josta löytyy mm. ruokakauppa (Jumerca Gama), muutama ravintola, kampaamo, rautakauppa ja kiinalaisten pitämä sekatavarakauppa. Ruokakaupassa on iso liha- ja juustotiski ja valikoimaan kuuluu mm. Abba-silliä. Jumercan lisäksi kauppakeskuksessa on ilmeisesti puolaisten pitämä pikkukauppa (kioski), joka on auki ympäri vuorokauden.

kauppakeskus

Kauppakeskus on kuvassa taempana oleva ruskea kompleksi. Kuva on otettu meidän kerrostalon katolta.

rautakauppa

Viime tiistaina yksi auto ajoi rautakaupan lisäsiivestä sankojen kohdalta puoliksi kaupan puolelle. Mitään vakavampaa ei tannut kuitenkaan tulla. Asiaa selviteltiin parin poliisipartion ja yhden ambulanssin voimin. Korjaustarvikkeet ja työkalut kaupan korjaamiseksi löytyivät läheltä 😉

Lo Pagánilla

Tänään aamulla käytiin kävelemässä  San Pedro del Pinatarin rannikolla, Lo Pagánin niemellä. Tämän ja La Manga -nimen väliin jää Mar Menorin järvi, joka on Euroopan suurin suolajärvi. Lo Pagánin rannalla voi ottaa myös mutakylpyjä.

tuulimyllylta_mantereelle

Tässä ollaan noin puolivälissä matkaa.

tuulimylly

Puoliväin krouvissa on vanha tuulimylly.

la_mangan_karki

Niemen kärjessä, jonne on matkaa noin 4,5 km. La Mangan niemen kärjessä olevat kerrostalot näkyvät hyvin.

paallystetty_osuus

Päällystettyä ja leveämpää baanaa on noin kilometrin verran.

flamingot

Flamingot viihtyvät suola-altaissa.

riti_ja_palmu

Lähtö- ja päätepiste. Palmun takaa voi hakea varjoa 😉

Korjaamolla

Järjestelmäkamera hajosi parisen viikkoa sitten. Lähin huoltoliike löytyi Elchestä, jonne vein kameran korjattavaksi. Eilen käytiin hakemassa korjattu kamera ja tänään sitten kuvasin tämän postauksen kuvat sillä. Eilen oli vuoden lämpimin päivä, iltapäivällä mitattiin useimmilla lähitienoon sääasemilla noin +25 asteen lukemia.

IMG_9181_2

Aurinko alkaa paistaa parvekkeelle aamusta.
Dobsomin tuulipuvun housuista meni vetoketju. Housut eivät ole kovin paljon käytetyt, joten päätin etsiä sopivaa liikettä vaihtaa vanha risa vetoketju uuteen. Keskustasta ei tuntunut löytävän sellaista paikkaa sitten millään. Lopulta räätäli löytyi yllättävän läheltä, lähimmän Mercadonan vierestä. Päivällä “ruokatunnilla” kävin hakemassa kunnostetut housut.

IMG_9182_3

Sää oli tänään pilvetön. Kuva on otettu samalta parvekkeelta iltapäivällä.

Suolakuljetin

Torreviejan pääelinkeinot ovat suolateollisuus, turismi ja kalastus. Torrevieja tunnetaan suolajärvistään, joista toinen on nykyisin luonnonpuistona ja suurempi, Laguna de Torrevieja, on edelleen suolanottokäytössä. Torrevieja on yksi Euroopan johtavista suolan tuottajista. Suolatehdas on merkittävä työllistäjä täällä.

suolakuljetin

Suolakuljetin oli tänään päällä ja suolaa meni hihnalla suolatehtaalta rantaan rahtialukseen.

Näillä kulmilla on paljon porukkaa Pohjoismaista. Viereisssä talossa asuu suomalaispariskunta. Meidän talossa mm. pari ruotsalaispariskuntaa, joista toinen on Tornionlaaksosta (Torniojokilaaksosta) ja he puhuvat myös suomea. Toinen eläkeläispariskunta on Malmöstä. Eilen illalla käytiin tässä meidän talon kolmannessa kerroksessa heidän luona kahvilla ja pelattiin erä lautapeliä.
Tulokset:

  1. Hans (SE)
  2. Jarmo (FI)
  3. Rosa (SE)
  4. Riti (FI)

Tämän maaottelun voitto meni länsinaapurille, mutta kyllä me vielä näytetään… 😉

Kevyttä liikettä ja liikennettä

KYSistä saamani jumppaohjevihkonen suosittaa liikunnaksi 6 viikon jälkeen leikkauksesta yleiskestävyyttä lisäävää liikuntaa, kuten reipas kävely tai hölkkä. Auton olen pyrkinyt jättämään suosiolla parkkiin ja lyhemmät kauppareissut ovat sujuneet kävellen tai joskus pyörällä polkien.Tänään käveltiin kanavan kautta Zeniaan. Reitti kävellen Villamartinista kanavalta Zeniaa on kohtuullisen lyhyt, mutta osin kelju, koska täytyy kävellä osin vilkasliikenteisen autotien vartta.

IMG_0589_2

Nyt tähän näyttäisi olevan tulossa parannus. Zenia Boulevardilta Villamartiniin päin menevän tien (AP-7-tien yli) varteen rakennetaan kevyen liikenteen siltaa ja väylää. Samoin meidän asunnon kohdalla oleva AP-7:n ylittävä autotie on saamassa vierelleen tuliterän kevyen liikenteen sillan. Ulkoilumahdollisuudet näillä kulmilla paranevat entisestään 🙂

IMG_0590_2

Lähes jokaisena lauantaina on tullut käytyä noin puolentoista kilometrin päässä olevilla markkinoilla – ainakin appelsiinejä ostamassa.

Kotirataultran puolikas

Flunssa on yrittänyt ottaa otteen meistä molemmista, mutta onneksi se ei ole kuitenkaan vielä selättänyt. Kotirataultra juostaan tammi- ja helmikuun viimeisenä sunnuntaina. Tähän tapahtumaan on tullut osallistuttua vaihtelevasti. Viime vuonna juoksin 50 km Uudessa- Seelannissa. Tänään tarkoitus oli olla huoltajana Ritille, vaikka vähän uhosin aiemmin käveleväni 50 km. Sen verran tympeälle tuo ajatuskin jo tuntui, että jätin moiset kävelyt “Konosille” ja “Kinnusille”.
Tänään tuli sitten vuoden lämpimin päivän tähän mennessä, iltapäivällä lämpötila nousi noin 24 asteeseen. Koska Ritikään ei köhän vuoksi voinut 25 km:n lenkkiä juosta, lähdettiin molemmat kävelemään kotirataultran puolikasta puoli kymmenen jälkeen auringon paistaessa täysin pilvettömältä taivaalta.

IMG_0559_3

Alkuun oli noin kilometri loivaa nousua Dream Hillsille, jonka jälkeen alamäkeä kohti suolajärviä.

IMG_0560_3

Välipalaksi olisi voinut napata lennosta appelsiinin. Tässä mennään kohden Los Montesinosta.

IMG_0564_3

Kaislikossa suhisee. Vanhaa junaradan pohjaa, reitti kohden Torreviejan keskustaa.

IMG_0566_3

Huoltaja yrittää pysyä perässä.

IMG_0567_3

Päätepiste, 25 km takana Los Altosille nousevan kadun meren puoleisessa päässä. Viime vuonna meidän kämppä oli tällä kadulla ylempänä takana. Aikaa taukoineen päivineen tämän päivän lenkillä meni 3 tuntia ja 32 minuuttia. Välillä hölkättiin kävelyn lomassa.